Logo

TYÖ EI LOPU TEKEMÄLLÄ

YTN tutkii vuosittain jäsentensä työaikaa. Tutkimustulokset ovat karua luettavaa. Työaikalain rikkominen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Työsopimuksen mukainen työaika ylitetään kuukausittain noin 12 tunnilla. Miksi sovittu työaika ei riitä ja mitä se aiheuttaa? Sen syihin ja seurauksiin on syytä perehtyä ja luoda uusi lainsäädäntö faktojen perusteella. 

Tällä hetkellä ylemmät toimihenkilöt tekevät keskimäärin noin kolme tuntia viikossa ylityötä. Ylityö korvataan työaikalain mukaisesti vain 23 prosentille ylemmistä toimihenkilöistä. Noin kolmannes ylemmistä toimihenkilöistä ei saa minkäänlaista korvausta tekemästään ylityöstä.

Asiantuntijoiden ja esimiesten vapaa-ajalla matkustaminen on monella työpaikalla edelleen ratkaisematta. Yli puolet ylemmistä toimihenkilöistä tekee työhön liittyviä matkoja omalla ajallaan ilman korvausta.

 
YTN:n tutkimuksessa nousi esiin, että ylemmät toimihenkilöt haluavat käyttää enemmän työaikaa asioihin syventymiseen, uuden luomiseen, osaamisen kehittämiseen sekä kokemusten vaihtoon ja sparraukseen kollegoiden kanssa. Aikaa näihin löytyy muun muassa karsimalla rutiineja ja kokouksia.

Ylemmät toimihenkilöt tekevät muita henkilöstöryhmiä enemmän töitä ja työ valuu säännöllisesti vapaa-ajalle. Tämän takia saman työaikalain on koskettava myös heitä.